Kevät etenee vauhdilla, vaikka täällä Itä-Suomessa kärvistellään vielä ennätyspaksujen hankien keskellä. Lintujen ruokintapaikoilla käy asiakkaita ja on vain ajan kysymys kun ensimmäiset (varsinaiset) muuttolinnut ilmestyvät iloksemme. Talvehtimaan jääneet mustarastaat jo tavoittelevat kaunista huilu lauluaan, joskin vaimeasti harjoitellen.

Vanhat pöntöt kannattaa nyt maaliskuun hankien aikaan puhdistaa talven aikana kertyneestä jätteestä. Linnut käyttävät pönttöjä talvella yöpaikkoina, jolloin ne toimivat myös vessoina. Kakkaa voi kertyä senttitolkulla pöntön pohjalle. Lisäksi edellisen kesän pesämateriaali on märkää ja kevätauringon lämmittäessä ne alkavat haista.

Lahovikaiset, usein raakapuuhun kairatut pöntöt ja lautapöntöt kannattaa poistaa kokonaan, sillä ne ovat käpytikalle helppo kohde ryöstää tiaisen tai kirjosiepon munat tai poikaset. Puhdisteuksessa kannattaa olla huolellinen. Vanhaa pesämateriaalia ei saa jättää puun juurelle, vaan karistaa kompostoriin tai sekajätesäiliöön. Myös puhdistajan on syytä varustautua suojakäsinein, jopa kumihanskoin ja kasvomaskiin sonnustautuneena.

Vanhat pöntöt kannattaa tarkastaa puhdistuksen yhteydessä. Jos niihin on muodostunut lahovikaa, ne kannattaa vaihtaa uusiin.

Hyvin hoidettu, vuosittain puhdistettu pönttö kestää helposti vuosikymmenen. Puhdistus auttaa lintuja pysymään terveenä, kun syöpäläiset, lintukirput ja muut vaiveet poistetaan. Pakkasella tehty puhdistus on turvallista ja kevään hankiaisilla on helppo liikkua ja pystyttää tikkaat. Kevään säpinää on kivampi seurata, kun tietää lintujemme pesivän turvallisesti puhtaissa yksiöissään.

Pönttöneuvoksen mallistossa on yksiö kaikille maassamme pesiville kolo/pönttöpesijöille. Kuvassa myös hyönteishotelli, lepakonpönttö ja ruokinta-automaatteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *