Kevät etenee nyt vahdilla, viimeisetkin lumikasat sulavat ihan silmissä. Näin toukokuun alussa saapuu mielenkiintoisia pitkänmatkan muuttajia, joiksi kirjosieppo ja leppälintu lasketaan.
Näinä päivinä asennettu pönttö esimerkiksi kirjosiepolle on juuri oikea, sillä näin niiden ei tarvitse taistella pesäpaikasta paikkalintujen kanssa. Tiaisilla ja pikkuvarpusilla alkaa olla jo ensimmäiset munat pesissään. Kahnauksia pesäpaikasta on silti luvassa, sillä kirjosieppo ja miksei leppälintukin ovat hanakoita pönttövaltaajia.
Eräs mielenkiintoinen muuttolintu on käenpiika. Se on tikkalintu joka ei hakkaa koloa itse, vaan pesii muiden, kuten käpytikkojen vanhoissa koloissa. Käenpiika pesii myöskin pönttöön. Lentoaukko on 48 mm, sama kuin kottaraisella. Ripustus vähintään 3 m korkeuteen, mieluummin oksiston suojaan, sillä käenpiika on arka hylkäämään pesän jos siinä liikutaan lähistöllä.
Muita erikoisia pönttöpesijöitä ovat muiden muassa Euroopan pienin lintu peukaloinen, mustarastas, västäräkki ja punarinta. Noin metrin korkeudelle kuusiaitaan tai pensaaseen asetettava punarinnan pönttö vuorataan sisältä sammalella. Iloinen tiksuttaja ei paljon arkaile ihmistä ja pesintä onnistuu, kunhan kotikissat ja oravat eivät onnistu löytämään pesää.
Tervapääsky eli kiitäjä sekä räystäspääsky pesivät myös pönttöihin. Kiitäjän pönttö asetetaan korkealle, vähintään 3-5 metriin puuhun jossa on riittävästi tilaa vapaaseen lentoon, oksaton kohta ylhäällä ja alhaalla. Räystäspääskyn pönttö laitetaan räystään alle. Pönttöjä voi olla useita vierekkäin, jolloin pesintävarmuus paranee.
Uusien pönttölajien seuraaminen on hauskaa, mutta seuraamisen pitää tapahtua pesintärauhaa kunnioittaen. Vaaroja pesän tuhoutumiseen kyllä riittää luonnossa, mutta ei pidä ainakaan ihmisen toimesta hankaloittaa siivekkään pesintäonnea. Pönttö uudelle lajille rikastuttaa lajikirjoa ja taantuvien lajien mahdollisuutta selvitä Suomen luonnossa.